Orjan tarina, ensimmäisen kerran Kuningattaren Shampanjaa
Tänään se tapahtuisi. Odottelin Pohjois-Helsinkiläisen kerrostalon pihalla Kuningatar Sandran ohjeiden mukaisesti. Minua jännitti, olimme jutelleet puhelimessa, chattailleet ja tavanneet kahvilla. Olin kertonut Kuningattarelle, että minä olen jo pitkään haaveillut, että pääsisin vessaorjaksi, joka saa maistaa pissaa. Kuningatar Sandra oli nauranut haaveille ja kysynyt onko minusta tällaiseen. Olin yrittänyt vakuuttaa, että kyllä minusta on. No tänään se nähtäisiin.
Oih, nyt rapunovi avautuu ja seksikäs vaalea nainen saappaissa astuu ulos ja vinkkaa minut luokseen. Ensimmäinen mitä hän sanoo minulle on, että "täälläkö se kusihoro jo odottelee?". Huh menin ihan kananlihalle ja kiihotuin näistä sanoista niin. Seurasin Kuningatarta rappusia ylös. Kun olimme päässeet sisälle asuntoon, joka oli sisustettu BDSM dungeoniksi, Kuningatar ilmoitti, että talon sääntöihin kuuluu, että orjat ovat kontillaan ja suutelevat aluksi Kuningattaren saappaita ja jalkoja. Laskeuduin välittömästi kontilleni ja suutelin ahnaasti Kuningattaren jalkoja. Hetken päästä Kuningatar sanoi että riittää ja käski minua katsomaan mitä huoneen keskellä oli. Siellä oli laatikko, pönttö, jossa oli WC rengas. Kuningatar käski minua riisuutumaan alasti, käymään selälleen lattialle ja panemaan pään laatikkoon. Tämän jälkeen Kuningatar kiinnitti käsiini kahleet, jotka kiinnitettiin pöntön sivuihin kiinni. Olin täysin liikkumattomana kiinni Kuningattaren WC-pöntössä. Kuningatar naureskeli avuttomuudelleni, otti jonkilaisen piiskan ja kosketteli sillä kivikovaa munaani. Kuningatar sanoi, että "on se aikamoista kun muna taitaa seisoa kovempana kusesta kuin panemisesta, olet todellinen kusihuora".
Kaikki tällainen kiihotti minua ihan järjettömästi. Odotin pää laatikossa ja pimeydessä, että vessan kansi avattaisiin. Kuningatar ei pitänyt mitään kiirettä asian kanssa. Yhtäkkiä tunsin tiukan puristuksen munani ympärillä, Kuningattaren nahkahanskainen käsi alkoi leikkiä kovakouraisesti kivikovan munani kanssa, välillä hyväillen ja välillä läpsien sitä. Olin niin kiihottunut, tuntui, että laukean samantien. Juuri kun olin varma etten enää pysty pidättämään Kuningatar lopetti ja avasi vessansa kannen ja kysyi olenko valmis ja ennenkuin edes ehdin vastata hän komensi: SUU AUKI. Samassa lämmintä shampanjaa alkoi valumaan suuhuni. Ensiksi yritin niellä, mutta en millään pysynyt siinä vauhdissa mitä shampanjaa virtasi suuhuni.
Kuningatar ei ollut yhtään tyytyväinen suoritukseeni. Paljon kallisarvoista shampanajaa meni hukkaan. Kuningatar otti uudestaan piiskan käteen ja antoi pari napakkaa iskua suoraan palleilleni ja torui kuinka huono kusihoro olen. Sen jälkeen Kuningatar irroitti käteni pöntöstä ja pakotti minut nuolemaan pöntön puhtaaksi. Niin kauan kun laatikossa oli shampanjaa jäljellä Kuningatar piiskaisi minua. Kuningatar sanoi, että haluaa kuulla kunnon hörppimistä ja nuolemisen ääniä. Minä yritin parhaani mukaan totella ja aina kun sain suuni eteen isomman lätäkön imin ja nuolin sitä kovaäänisesti. Kuningatar nauroi minulle ja haukkui ja piiskasi minua samalla. Jossain vaiheessa Kuningatar sanoi, että riittää ja käski minun nostaa pääni ylös pöntöstä.
Kuningatar heitti likaiset pikkuhousunsa minulle ja käski haistelemaan niitä. Ne tuoksuivat ihan hurmaavan voimakkailta. Kuningatar käski pyyhkimään pikkuhousuihin loput shampanjat pöntöstä ja laittamaan pikkuhousut suuhuni. Sen jälkeen Kuningatar käski minun siirtyä ison peilin eteen ja alkamaan runkkaamaan. Samassa sain kovan piiskaniskun takapuoleeni. Kuningatar sanoi, että tuollainen pienimunainen kusihoro ei todellakaan ota koko kädellään musastaan kiinni vaan kaksi sormea riittää. Orin kivikovan munani peukalon ja etusormen väliin ja aloin runkkaamaan. Kuningatar käski minun katsoa itseäni peilistä. Kuningattaren pikkuhousut pursuivat suusta. Laukesin nopeasti Kuningattaren lattialle. Koska en ollut onnistunut juomaan kaikkia shampanjoita, Kuningatar pakotti minut nuolemaan omat spermani lattialta. Se tuntui upean nöyryyttävältä. Jäin onnellisena odottamaan seuraavaa koulutuskertaamme.